Kansakunnan tila

Kaunis syksyinen päivä sai tänään traagisen käänteen, kun vuoden sisään jo toista kertaa koulun opiskelija päätti ilmaista itseään asein. Jokelan tapahtumien aikoihin puhuttiin paljon siitä, ettei Suomi enää koskaan olisi entisensä, että koko kansakuntaa kohdannut järkytys muuttaisi näkemyksemme omasta maastamme lopullisesti. Epäilemättä tässä on paljon tottakin, mutta ainakin yhtä totta on se, että Jokela myös unohtui nopeasti. Kun oli syytelty kaikkia ja vapautettu kaikki vastuusta, möyhitty kollektiivisessa syyllisyydessä ja järkytyksessä aikansa, kaikki palasi hiljalleen ennalleen. Ei Jokelaa oltu tietysti unohdettu, mutta ei sitä varsinaisesti enää muistettukaan.

Huomiota herättävää tämän päivän tapahtumissa olikin se, kuinka nopeasti Jokela palasi otsikoihin. Jokela toistui – se oli eräs tämän päivän järkyttävimmistä seikoista. Ja vaikka on tavallaan kyseenalaista peittää tämän päivän tapahtumien traagisuus vuoden takaisilla tapahtumilla, luulen, että lopulta juuri tämä on Kauhajoen tapahtumien kauaskantoisin aspekti. Jokela ei ollut yksityistapaus, Kauhajoki ei ole yksityistapaus – jotain on oikeasti vialla, ja pahasti. Miksei mitään opittu – ja jos opittiin, miksei tätä päivää saatu estettyä? Miten Jokelan jälkeen nuori mies voi laittaa internetiin videoita itsestään ammuskelemassa ja rehvastelemassa, että "juu vil tai nekst", joutua tästä poliisin kuulusteltavaksi – ja päästä sitten takaisin kotiin aseineen? Jos selitys on, kuten on esitetty, että videoissa ei "uhkailtu ketään" (koska "you will die next" ei ole uhkaus) eikä niitä siksi voitu tulkita syyksi peruuttaa aseenkantolupa, sitten on syytä kysyä, miksi laki on yhä näin löysä tältä osin. Ei ole paljon järkeä siinä, että jää paikallisen poliisin psykologisen intuition varaan päättää, onko henkilö kenties vain humoristi vaiko huomisen päivän massamurhaaja. (En haluaisi asettaa asiaa yksittäisen poliisin harteille – on epäilemättä oikeasti vaikea päättää tällaisista seikoista, erityisesti, jos laki on epäselvä.)

Otsikoihin on noussut myös se tosiasia, että Suomessa on ihan saatanasti aseita. Se nousi esille Jokelankin tapauksessa, ja pahoin pelkään, että ongelma häviää otsikoista ihan yhtä nopeasti. Aseenkantoluvan puolustajat ovat jo ehtineet älähtää: ei aseet tapa ihmisiä, vaan toiset ihmiset. Niin, ei niitä aseita kukaan olekaan vankilaan laittamassa. Kyse on erityisesti siitä, millä ehdoilla aseita myönnetään. Mihin siviili kenties tarvitsee käsiasetta? (Sanopa se!) Onkohan käsiaseita Suomessa jo ihan riittävästi, että nettivideoiden julkaisijoiden aseet voitaisiin takavarikoida silläkin uhalla, että siinä huumorintajuttomuuden varjolla poljetaan jotain kyseenalaista oikeutta saada kantaa asetta? On selvää sekin, että suurin osa aseiden omistajista on vastuullisia eivätkä ainakaan ammu toisia ihmisiä, mutta voidaan silti kysyä, onko meillä sittenkin liikaa myös höyrypäitä? Montako vastuullista käsiaseen omistajaa vastaa yhtä sekopäistä massamurhaajaa?

Ongelmat eivät tietenkään ratkea sillä, että aselainsäädäntöä kiristetään. Se epäilemättä auttaisi, mutta olisi houkkamaista kuvitella, että toimet olisivat riittäviä estämään tällaisia tapauksia. Niinpä minusta Ampumaurheiluliiton (sinänsä varsin odotettavissa oleva) lausunto, että käsiaseiden kieltäminen yksityishenkilöiltä ei estäisi ampumatapauksia, on vähän anaali. Ei kyse ole siitä, estääkö kieltäminen mitään, vaan siitä, vähentäisikö kyseinen kielto tällaisen tapahtuman mahdollisuutta. Ampumaurheiluliiton mukaan murhamielinen saa aseen jostakin kuitenkin. Samalla perusteella voitaisiin höllentää alkoholin myymisen valvontaa, kun tunnetusti alaikäinen saa alkoholia käsiinsä kutakuinkin vaivatta. Olisikin syytä aidosti tutkia, millaisia odotettavia vaikutuksia kiellolla olisi jne. Edelleen: normaali kansalainen ei tarvitse käsiasetta mihinkään. Metsästysaseet ovat eri asia.

Mutta vaikein ongelma on tietenkin se, miksi tällaista ylipäänsä tapahtuu. Näitähän syitä saa taas sitten kuunnella seuraavat viikot. Ei ole yhteisöllisyyttä, ei ole rahaa psykiatreihin, opettajilla on rankkaa ja kiire, vanhemmat ovat töissä, tietokonepelit ja elokuvat väkivaltaisia, Nietzsche perin vaarallista luettavaa ja uskonnottomuus tuottaa pahoja ihmisiä. (Saatana on jo keskuudessamme, uskokaa nyt perkele!). Epäilemättä jokaisen tällaisia tekoja tekevän tai sellaisia suunnittelevan kohdalla syyt ovat erilaisia, mutta selvää on, että jonkinlainen ahdistus vaivaa. Jo vuosia suomalaiset koululaiset ovat olleet kouluviihtyvyystutkimuksissa häntäpäässä. Niinpä vähän särähtikin korvaan, kun Tarja Halonen toisti painokkaasti, että meillä on Suomessa hyvä koulutusjärjestelmä. Mistähän näkökulmasta? Ei hyvän koulutusjärjestelmän mittarina saa olla pelkkä pärjääminen Pisa-tutkimuksissa eikä suomalaisten korkeakoulujen kansainvälinen menestys. Jotakin on vaa'assa painettava senkin, että oppilaat eivät viihdy, että heitä ahdistaa ja että korkeakoulujen mielenterveyspalvelut ovat ylikuumentuneet, kun opiskelijat hajoavat opintojensa alle.

Uskoisin, että tällaisten tekojen taustalla on ainakin seuraavat kaksi seikkaa: yksinäisyys ja riittämättömyyden tunne. Vain näistä voi nousta sellainen viha muita ihmisiä kohtaan – tämä kohta varmaan muotisanaksi yltävä misantropia – jollaista tällaiset teot edellyttävät. Suomalainen yhteiskunta on molempia pullollaan, sen me tiedämme. Täällä suoritetaan ja täällä mitataan suorituksia. Täällä ollaan myös yksin, ei uskalleta ottaa kontaktia, keskustella. Kun ihminen jää yksin eikä joko pärjää koulujärjestelmässä tai ei koe pärjäämistä mielekkääksi, voi syntyä helposti muuta maailmaa hylkivä ja lopulta vihaava asenne. Erityisesti, jos samalla annetaan signaali, että koska et pärjää tässä meidän jutussa, olet surkea ja hyödytön. Muut muodostuvat vastustajiksi, jotka jo omalla olemassaolollaan uhkaavat tällaisen ihmisen persoonaa. Auvinen puhuikin "massoja" vastaan ja korosti omaa paremmuuttaan – hän oli mielestään aito ja vahva yksilö, joka näkee yhteiskunnan orjuuttavien rakenteiden läpi. Tällaiselle ihmiselle muut ovat eräänlaisia koneita ja menettävät ihmisyytensä – ovat jopa uhka hänen itsensä ihmisyydelle. Emme tiedä vielä paljoakaan Kauhajoen ampujasta, mutta hänen motiivit näyttävät olleen samankaltaiset kuin Auvisen – ja jälkimmäinen epäilemättä hänen eräänlainen idolinsa.

Mitä tahansa tästä kaikesta ajatteleekin, minusta tämä on vain yksi asia sarjassa varsin huolestuttavia asioita koskien tätä Pohjolan ihmettä, jossa asustamme. Meillä suomalaisilla on tapana ajatella maatamme hienona hyvinvointivaltiona, mutta joskus mietin, mitä siitäkin on jäljellä. Sosiaaliturvamme on Euroopan keskikastia, korruptiomittauksissa putosimme juuri suoraan viidenneksi, yliopistokoulutus rahatonta ja jotenkin epätoivoista – liian vähän opettajia, liian vähän varoja. Sen huomaa heti, kun käy ulkomailla ja tajuaa, ettei tällainen olekaan normaalia. Rahaa riittää kyllä vielä jotenkuten asioiden hoitamiseen, mutta väittävät, että olemmekin nyt rikkaita – mitenköhän tämän homman käy, jos talous alkaa kunnolla yskiä? On ikävä olla pessimisti, mutta ainakin tämänpäiväisten tapahtumien varjossa näyttää aika pahalta. Asioita pyritään tehostamaan tehostamasta päästyään, mutta siinäpä on eräs vakava ongelma: ihmisiä ei voi loputtomiin tehostaa. On vaikea sanoa, onko tällä suoraa vaikutusta näihin kouluammuskeluihin, mutta en voi olla ajattelematta, että tällainen yhteiskunnallinen ilmapiiri luo ainakin hyvän pohjan sille, että moniongelmaiset sekopäät pääsevät toteuttamaan itseään.

Mutta en tiedä. Lopulta tällaiseen on niin vaikea suhtautua, eikä siihen ainakaan ole mitään yksinkertaista ratkaisua, jonka voisi vain sanoa ja asiat selviäisivät. Halusin vain vähän purkaa tuntojani aiheesta mielivaltaisessa järjestyksessä. Olisipa se mukavaa, jos muut haluaisivat tehdä samoin ja tuoda esille ajatuksiaan aiheesta, vaikka juuri täällä.