19. lokakuuta 2010

Homoseksuaalisuus vs. kirkko?

(Siitä onkin tovi, kun olen viimeksi blogiani päivitellyt, mutta homohulabaloota sivusta seuranneena en voi vastustaa kiusausta ottaa ihan hieman osaa.)

Keskustelu kirkon suhteesta homoihin on viime päivinä ollut harvinaisen (ja ilahduttavan) moniäänistä ja näkökulmiltaan rikasta. Erityisesti olemme nähneet harvinaislaatuisen samanmielisyyden vallitsevan ateistien ja uskovaisten keskuudessa: molemmat ovat yltyneet paheksumaan Päivi Räsästä, mikä onkin suotavaa – siitä huolimatta, että hän itse aivan oikein ihmetteli, miksi häntä älytään paheksua vasta nyt. Hänhän on ollut aivan yhtä ällöttävä aina. (Ks. vaikka vuoden 1996 homoilta.)

Se, että Räsäsen julkinen moukarointi on ollut miltei kaikkien osapuolten yhteinen harraste, varsinaiseen mielipiteeseen katsomatta, paljastaa nähdäkseni keskustelun ytimen: homovastaisen (tai laajemmin konservatiivisen/suvaitsemattoman) kirkon asemointi homomyönteisessä (liberaalissa/suvaitsevassa) yhteiskunnassa. Niinpä homofobiasyytöksistä säikähtänyt kirkko on rientänyt säälittävästi vikisemään, että ollaan täälläkin kuulkaa suvaitsevaisia, ihan useampikin ihminen, samalla kun uskontofobiset ovat riemunkiljahdusten saattelemina syöksyneet todistelemaan, ettei kirkko voi päästä uskontoon olennaisesti kuuluvasta suvaitsemattomuudestaan eroon. Kuten niin kovin usein tapahtuu, molemmat ovat väärässä. Nykykirkko ei ole muuhun yhteiskuntaan nähden suvaitsevainen, mutta se ei myöskään ole jotenkin olemuksellisesti, välttämättä suvaitsematon. Kirkolla kun ei ole olemuksellisesti mitään näkemystä, vaan sen kanta perustuu tulkinnoille, joita voidaan muuttaa tai olla muuttamatta. Ei ole olemassa mitään vuosituhannet samana pysynyttä monoliittia, joka vasta nykyaikana on murtumassa valistuneiden yksilöiden ja valistuneen yhteiskunnan paineessa. Tämä paine on vuosisatojen saatossa muokannut kirkkoa, joskus kipeästikin (kuten protestanttisen kirkon syntyessä). Haluankin tässä yhteydessä puolustaa kirkon mahdollisuutta uudistua ja vastustaa näkemystä kirkosta ja uskonnosta jotenkin välttämättä takapajuisena.

Yleinen ongelmallinen piirre keskustelussa on ollut se, kuinka skitsofreenisesti monet näyttävät suhtautuvan Raamatun tulkintaan ja sitä kautta kirkkoon. Yhtäältä osoitellaan niitä kyseisen teoksen lukuisia naurettavuuksia (tai kauheuksia), joihin johdonmukaisen luennan pitäisi sitoutua. Toisaalta ilkutaan kohusta noussutta kirkon pyrkimystä esiintyä homosuvaitsevana: Raamattu kun nyt vain yksinkertaisesti on homovihamielinen, vaikka voissa paistaisi. Mutta juuri sen, ettei kirkko tosiasiassa lainkaan sitoudu moniin Raamatun hulluuksiin, pitäisi muistuttaa, ettei kirkko lue eikä edes yritä lukea Raamattua kirjaimellisesti. Kirkon pyrkimystä uudistua ympäröivän yhteiskunnan paineessa voi kritisoida vain vetoamalla Raamatun kirjaimelliseen luentaan, joka yksin voi tarjota jonkin fiksatun näkemyksen, johon kirkon on välttämättä sidouduttava. Huvittavasti siis tällainen kritiikki olettaa juuri sen Raamatun kirjaimellisen tulkinnan, jollaista ateistit usein pilkkaavat.

Sekä kirkon että yksilöiden raamatuntulkinta on aina juuri sitä: tulkinta. Jokainen asettaa tietyt näkökulmat Raamatusta etusijalle, tulkitsee toisia näiden pohjalta, jättää huomiotta eräitä lauseita ja korostaa toisia. Monet tietysti tekevät tämän tiedostamattaan, tai jopa fundamentalistisen mielenlaatunsa takia tai naiiviudessaan väittävät lukevansa Raamattua kirjaimellisesti. Mutta yhtä lailla suuri määrä ei-uskovaisia hyväksyy lukuisia tieteellisiä faktoja tai eettisiä asenteita tiedostamatta perusteidensa hataruutta tai näkemystensä keskinäisiä ristiriitaisuuksia. Tämä ei todellakaan ole uskovaisten yksinoikeus. Joka tapauksessa sekä fundamentalistiuskovaiset että fundamentalistiateistit ovat yhdestä asiasta yhtä mieltä, ja yhtä väärässä: että kirkon on oltava homovihamielinen, koska Raamattu on homovihamielinen. (Tuloksena on mukavasti kommunismiin ja fasismiin vertautuva tilanne, jossa on vaikea valita, kummat ovat vähemmän väärässä.) Tällainen kanta olettaa, että on olemassa Yksi ja Ainoa Oikea Raamatun tulkinta ja – mikä tärkeämpää – että me voimme tietää, mikä se on. Tähän ei ole järkevää uskoa.

Mitä tahansa mieltä Raamatusta ja sen yksityiskohdista onkin, Uuden testamentin julistamaa Jeesuksen sanomaa hallitsee suvaitsevaisuuden, rakkauden, välittämisen, armon, rauhan ja toivon henki. Sillä, mitä Jeesus oikeasti ja tarkalleen opetti ja oliko hän edes ylipäänsä olemassa, ei ole merkitystä: se, mikä Raamatussa Jeesuksen näkemykseksi on kirjattu, vastustaa selvästi räsäsmäistä tuomitsevaa, ylimielistä ja tekopyhää fundamentalismia. Jeesus vastusti fariseuslaista sokeaa riittiuskontoa, puolusti köyhiä ja syrjäytyneitä, oli publikaanien ja huorien puolella ja – tämä unohtuu usein! – halusi ihmisten ajattelevan myös itse. Kirkko on omalta osaltaan kautta aikain tulkinnut tätä sanomaa eri tavoin ja toteuttanut sitä vaihtelevalla menestyksellä (lue: huonosti). Ympäröivä yhteiskunta on osaltaan muokannut sitä, mitä kohtaan suvaitsevaisuutta, rakkautta jne. kulloinkin oli tarkoitus näyttää, ja mitkä tahot sitä eivät saaneet osakseen. Milloin juutalaiset, milloin noidiksi epäillyt ja milloin homoseksuaalit ovat saaneet tuta, kun kirkon inhimillisyys on näyttänyt rumat kasvonsa. (Vaikka nämä ihmisjoukot ovat saaneet tuta myös kirkosta täysin riippumatta.)

Mitä tulee tulkintaan, tärkeä huomio on myös se, ettei Jeesus itse asiassa edes opettanut mitään suhteessa homoseksuaaleihin. Ainoa kohta, jonka usein tulkitaan liittyvän homoseksuaalisuuteen, on seuraava (Matteus, 19: 3–12):
3 Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja kysyivät: "Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" 4 Hän vastasi heille: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" 5 Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. 6 He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
7 Fariseukset kysyivät häneltä: "Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?" 8 Hän vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin. 9 Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen.
10 Opetuslapset sanoivat: "Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin." 11 Mutta hän sanoi heille: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. 12 On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."
Jeesus vastaa kysymykseen avioerosta, ja vieläpä nimenomaan miehen ja naisen erosta, ei (ainakaan suoraan) siitä, kenen tulisi mennä naimisiin. Mies ja nainen ilmestyvät kuvioon vain Jeesuksen siteeratessa Vanhaa testamenttia, jonka sanoja hän ei näy tulkitsevan muuttumattomiksi: “Mutta alun perin ei ollut niin.” (Suomennoksessa oleva “avioliittoon kelpaamaton” on kiinnostava – esimerkiksi englanninnokset puhuvat tässä kohdin eunukeista.) Mikäli siis asettaa tulkinnassaan painon Jeesuksen sanoille esimerkiksi Paavalin kustannuksella (kuten ehkä luontevaa on), on liki mahdotonta perustella homovihamielisyyttä. Tulkintaa edelyttää sekin, jotta voisi yksiselitteisesti tuomita homoliitot – Jeesus ei ota suoraan kantaa. Paljon selkeämmin Jeesus tuomitsee ainakin rikkaat ja viikunapuut, joten vahvaa homovastaisuutta Jeesuksen sanomasta ei yksinkertaisesti löydy. Sen sijaan löytyy vahva sanoma siitä, että rakkaus ja armo kuuluvat tasapuolisesti aivan kaikille, hyville ja pahoille. Juuri tästä syystä kirkon jahkailua homoasiassa on vaikea ymmärtää: se näyttää perustuvan paljon enemmän puhtaalle perinteelle kuin millekään olennaiselle osalle Raamattua.

Eksegetiikkaa voitaneen harrastaa päivien loppuun saakka. Tämä ei ole pienestä ekskursiostani huolimatta tarkoitukseni. Haluan painottaa tulkinnan käsitettä: kuten mitä tahansa kirjaa maailmassa, myös Raamattua pitää tulkita, ja sen tulkinnan tekevät ihmiset. Vaikka joku ihan oikeasti uskoisi jokaisen Raamatun kirjaimen edustavan Jumalan täydellistä sanomaa, on hänen silti myönnettävä, että epätäydellisinä ihmisinä tuomme tulkintaamme epätäydellisyyttä. Tämän pitäisi olla selvää, ja sitä myöten pitäisi olla selvää senkin, että kirkko – ihmisten instituutiona – on yhtä lailla sidoksissa tulkintaan. Tämän täytyy jokaisen fundamentalistinkin myöntää, onhan maailma erilaisia kirkkoja täynnä juuri tulkintaerojen takia! On virhe väittää, että kirkko ei voi olla homomyönteinen – että tuolloin se pettäisi oman vakaumuksensa. Päinvastoin uskon, että muuttamalla käsitystään kirkon ja homouden suhteesta kirkko ei pettäisi vakaumustaan vaan korjaisi inhimillisen virheen ja ottaisi askeleen kohti sitä rakkauden ja suvaitsevaisuuden ideaalia, johon se pyrkii. Samalla yhdyn niiden näkemykseen, jotka suorastaan vaativat kirkkoa ottamaan kantaa: sen jahkailu ja poliitikoille ominainen pyrkimys yrittää olla sanomatta suoraan, mitä mieltä ollaan ja miksi, voi ainoastaan vahingoittaa kirkkoa. Toisin sanoen, kirkolla ei ole nyt vain mahdollisuus tarkastella perusteellisesti omia kantojaan, vaan myös velvollisuus.

Kirkolla on pitkät perinteet. Pitkissä perinteissä on puolestaan se ongelma, että ne tuppaavat johtaa vanhoillisuuteen ja takapajuisuuteen. Nyky-yhteiskunta on muuttunut kirkolle aivan liian nopeasti. (Ei sen puoleen, se on oikeastaan muuttunut ylipäänsä kaikille liian nopeasti, ja homovastaisuus onkin paljon voimakkaampaa vanhempien kuin nuorten keskuudessa.) Kirkon on kuitenkin pystyttävä uudistumaan ja hyväksymään, että osa sen perinteiksi muodostuneista näkemyksistä ei välttämättä perustu ainoastaan sille, mitä Raamatussa sanotaan, vaan myös sille, miten näitä sanoja on ympäröivän yhteiskunnan vaikutuksesta tulkittu. Realiteetit ohjaavat osaltaan Raamatun tulkintaa ja sitä kautta kirkon oppeja. (En sano tätä kirkkoa puolustaakseni, vaan sen vaikeuksia selittääkseni.)

Tässä mielessä, kirkkoon kuulumattomanakin, haluan painottaa yhtäältä kirkon oikeutta ja toisaalta sen tarvetta muuttua. On yhtä fundamentalistista sanoa, että kirkko on olemuksellisesti liberaalin nyky-yhteiskunnan vastainen, riippumatta siitä sanooko sen Räsäsen tavoin kirkon vanhoillisuutta puolustaakseen vai monien tavoin sitä vastustaakseen. Kirkko on historian saatossa ollut, ja voisi siis yhä olla, myös edelläkävijä ja rakkauden ja rauhan sanoman ylväs puolustaja, ei vain perässälaahaaja ja tasa-arvoisen yhteiskunnan keskeinen vihollinen. Viitaten vielä otsikkoon, tilannetta ei pitäisi tarkastella homoseksuaalisuuden ja kirkon vastakkainasetteluna, kuten monissa puheenvuoroissa on tehty (kun on ajateltu, että homoseksuaalisuus ikään kuin murtaa kirkon). Pikemminkin uskon, että homoseksuaalisuus tarjoaa kirkolle sellaisen peilin, joka paljastaa kuinka kaukana sen todelliset kasvot sen julistamasta ideaalista on, ja sitä kautta voi yksinkertaisesti auttaa kirkkoa toteuttamaan tarkoitustaan paremmin. Juuri siksi monet ovatkin hämmästelleet, kuinka rakkauden asialla olevat homoseksuaalien oikeuksien puolustajat löytävät itsensä kirkon kanssa vastatusten, kun heidän oikeastaan pitäisi pelata samassa joukkueessa ihmisarvojen polkemista vastaan.

Moni tietysti ajattelee, että mielikuvitusolioon perustuvana kirkko ei kuulu valistuneeseen nyky-yhteiskuntaan lainkaan. Tässä yhteydessä en halua ottaa kantaa tähän, kokonaan toiseen keskusteluun. Sen sijaan tyydyn toteamaan, että uskonnon haitallisuus tai hyödyllisyys – on uskonto itse sitten perusteltua tai ei – riippuu siitä, miten uskonto saa ihmiset käyttäytymään. Tämä puolestaan perustuu pitkälti kirkon näkemykseen. Vaikka kirkostaeroamistahti onkin juuri nyt melkoinen, kirkko instituutiona ja uskonto ilmiönä tuskin katoavat keskuudestamme lähitulevaisuudessa, joten ei voi olla yhdentekevää, millaiseen suuntaan kirkko vastaisuudessa kehittyy ja miten se nyky-yhteiskunnan haasteeseen vastaa.

Tunnisteet: , ,

1 kommenttia:

Blogger juha saari kirjoitti...

jälkijättöinen kommentti: aikoinaan ihmettelin kun kirkko tutki onko homous biologista vaiko eikö. eikös fundamentalisti voi aina sanoa ettei luonnollisuus sulje pois paholaisen osuutta sen vääristelemiseen. eli kehä on valmis.

30. kesäkuuta 2015 klo 12.10  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu