Olisi oltava luovasti kieltäviä

Suomi on tunnetusti kieltojen luvattu maa, mikä onkin varsin näkyvä seikka moninaisia vaihtoehtoisia kieltoilmauksia vilisevässä kielessämme. Kieltokylteissä tämä kielemme kaunis ominaisuus ei valitettavasti näy, vaan sama monotoninen "ei saa" ja "ei ole sallittua" toistuu alinomaa. Miksei kieltämistä voitaisi tehdä luovasti kielemme rikkautta vaalien ja monitasoiseen ja vivahteikkaaseen dialogiin rikkureiden kanssa alkaen? Kaikkein ansiokkainta olisi, mikäli kieltokyltit yksilöllistettäisiin, jolloin et koskaan tietäisi millä tavoin sinua tullaan seuraavaksi kieltämään. Mikäs sen sykähdyttävämpää?

Oletaan esimerkiksi vaikkapa lukuisissa tienposkissa ja parkkipaikan kulmissa lakonisesti kieltävä ei saa parkkeerata. Ilmeinen vaihtoehto on monesti erityisesti oleskelun ja sen asiallisuuden yhteydessä käytetty muoto parkkeeraaminen kielletty tai sen kiertäen ilmaistu versio parkkeeraaminen ei sallittu, mutta entäpä miksei missään näy muotoa parkkeeraaminen ei käy laatuun? "Ei saa parkkeerata"-kylttiä paljon enemmän huomiota saisivat ainakin nämä muodot: ei käy parkkeeraaminen, ei pidä parkkeeraaman, ei auta parkkeerata, ei sovi parkkeerata ja ei kärsi parkkeerata.

Vaihtoehtona etäiselle passiiviretoriikalle (eli jokamieskieltelylle) asian voisi ilmaista suoraan, niin, juuri sinulle: ole(pa) parkkeeraamatta, pitäydy parkkeeraamasta sekä tietysti suora ja kursailematon älä parkkeeraa, joka tulisi ainakin ymmärretyksi. Juhlan tuntua erilaisiin tapahtumiin saisi varmasti ylevällä optatiivimuotoilulla: ollos parkkeeraamati! Todellinen luovuuden leikkikenttä aukeaa kielioppimme periferiasta partisiipein ja muin arkaaisin keinoin kieltävyydestä: älä ole parkkeeraava, parkkeeraavaisuus kielletty, olisi oltava parkkeeraamati jne. (Tällaisia muotoja löytynee määrättömästi, kunhan vain ensin kuvittelee itsensä kielteistä puhetta pitäväksi, aristokraattiseksi antiikin kreikkalaiseksi ja käyskentelee olohuoneessa toga päällä käsi ylevästi ojossa ja sormi sekä nokka pystyssä. Tämä on muutenkin hyvää ajanvietettä.)

Mikäli tällainen henkilökohtaisuuksiin meneminen koettaisiin tungettelevana, voitaisiin toki soveltaa myös kohteliaampia muotoja: ethän parkkeeraa tai ole hyvä äläkä parkkeeraa. Kirjastoista tuttu muoto sopisi myös muualle: parkkeeraamattomuutta, kiitos! Koska kohteliaisuus ei kuitenkaan toimi suomalaisiin yhtä hyvin kuin syyllistäminen, käytettäköön myös muotoa jätä parkkeeraamatta tai erästä suosikkiani, herkeä parkkeeraamasta – näiden molempien implisiittisena taustaoletuksena kun on "aioit kumminkin". Suoraan jokaisen ihmisen ytimeen menisivät varmasti myös äiti-lapsi-retoriikasta poimitut: älä viitsi parkkeerata, no nyt et parkkeeraa, anna (nyt) sen parkkeeraamisen olla sekä epätoivoisemmat parkkeeraapa, niin... ja jos et heti lopeta parkkeeraamista, niin... Uhkailulinjalle voitaisiin mennä myös seuraavalla käänteisretorisella ilmaisulla: yritäpä parkkeerata! Myös esimerkiksi moottoripyöräkerhon parkkipaikalla olisi passeli: parkkeeraa ja kuole. Sen sijaan olisi vältettävä koulusta ja kodista tuttua muotoa tämä on viimeinen kerta, kun käsken sinua olemaan parkkeeraamatta, sillä kaikki tietävät, ettei se ole viimeinen kerta.

Ja kun kaikki muut keinot epäonnistuvat, voivat viranomaisetkin ilmaista ärtymyksensä kyltein. Eleganteimman tavan tähän tarjoaa epäilemättä vanha kunnon aggressiivi: vitut sä mitään parkkeeraat!