11. toukokuuta 2008

Apologia

Perustin sitten blogin. Se tuntuu jokseenkin uskaliaalta toimelta maailmassa, joka on väärällään mielipiteitä pursuavia blogeja ja keskustelupalstoja. Miksi lisätä jälleen yksi ääni tähän kakofoniaan? Lopulta kai samasta syystä kuin miksi ostan luomutomaatteja: vaikka tällaiset yksittäiset teot eivät sellaisenaan pelasta maailmaa tai ylipäänsä edes merkitse juuri mitään (paitsi entistäkin tukalampaa henkilökohtaista taloudellista tilannetta), ne ovat silti osa sitä kokonaisuutta, joka määrittää maailman tilan ja suunnan. Tämä blogi on siis askel -- oli se sitten kuinka pieni tahansa -- kohti maailmaa, jonka ääni on korvilleni mieluisampi. Ja kuten teot, myös julkilausutut ajatukset "vuotavat yli": niiden todelliset seuraukset ylittävät aina aikomuksemme ennustamattomin tavoin. Esimerkki. Vuosi sitten eräs minulle tuntematon Tampereen yliopistossa filosofiaa opiskelemaan alkanut henkilö tuli luokseni kiittääkseen minua siitä, että olin johdattanut hänet filosofian polulle. (Alkuun en tosin tiennyt syyttikö hän vai kiittikö hän minua...) Osoittautui, että hän oli lukenut muuan filosofiselle keskustelupalstalle aikani kuluksi kirjoittamiani mietelmiä ja löytänyt niistä jotakin innostavaa. Minulle ne olivat enemmän tai vähemmän pimeyteen heitettyjä kiviä, äärettömän bittivirran alleen hukuttamia lauseita, joiden suhde maailmaan ei todellistunut minulle -- Internet-yhteisö on lopulta aina jollakin tavalla päänsisäinen, introvertti yksilöiden kokoelma. Kenties tälläkin blogilla on vaikutuksensa, ja kenties (toisin kuin tämän Tampere-rukan kohdalla) ne muuttavat maailmaa parempaan suuntaan. Tai ehkä se vaipuu hiljaisuuden saattelemana unholaan, ja parempi niin.

Ja vielä haluan itse puolestani virallisesti kiittää Tampereen yliopiston dosenttia, Tere Vadénia. Hänen sanansa akateemisen maailman ulkopuolisesta vaikuttamisesta lienevät lopullinen sysäys sille, että puolestani nyt kirjoitan näitä sanoja. Tulkoon filosofia kaapistaan, paljaana hyvässä ja pahassaan.

Siinä lyhykäisyydessään apologiani, puolustuspuheeni teolle tuottaa maailmaan vielä yksi blogi. Toivottavasti en sen takia joudu Sokrateen tavoin kiskomaan huiviini maljallista myrkkyä. Se olisi perin epämiellyttävää.

Mainittakoon vielä, että tarkoitukseni ei ole tilittää teille mahdollisille lukijoilleni henkilökohtaisista ongelmistani, kirota juuston hinnan nousua ja töykeitä bussinkuljettajia. Niistä voi tulla kyselemään henkilökohtaisesti. Erityisen viihdyttävää se on, jos minut ensin juottaa humalaan.

Olkoon blogini motto erään aikamme vaikutusvaltaisimman naisen, Johanna Tukiaisen ylevät ja inspiroivat sanat, joilla hän kiteytti taannoin niin kauniisti syyt mahdolliselle politiikkaan siirtymiselle: "Minulla on ihan hirveästi mielipiteitä."

Suosioonne sukeutuen,

Toni

P. S. Blogikirjoituksia toivotaan kommentoitavan, mikäli tällaiseen koetaan tarvetta. En soisi tästä henkilökohtaisten mielipiteideni hautausmaata, vaan jonkinlaista alustaa dialogille.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu