Minäkin jauhan paskaa - Tapaus 1: Antti Nylén

Aloitan negatiivissävytteisen nillittämisen uhallakin sarjan "Minäkin jauhan paskaa". Sarjassa kritisoidaan satunnaisessa järjestyksessä turhan näkyvään asemaan päässeitä paskanjauhajia, eli ihmisiä, jotka pääsevät kerta toisensa jälkeen julkisuuteen esittämään mielipiteitään, ilmeisesti lähinnä siksi, että ne ovat provokatiivisia ja erilaisia. Ei ainakaan siksi, että niissä olisi jotakin järkeä. (Vaihtoehtoinen otsikko olisikin ehkä "Toni-setää kyrpii".)

Valittu termi "paskanjauhanta" (engl. bullshitting) on karkea mutta osuva. Se ei konnotaatioinaan sisällä ainoastaan sitä, että puhuja on väärässä, vaan myös sitä, että puhujaa ei varsinaisesti edes kiinnosta totuus, ja että puhuja pyrkii peittelemään molempia seikkoja retorisin keinoin. Näillä määrittein aika moni poliitikko on siis paskanjauhaja. (Joskin väittäisin, että poliitikoilla paskanjauhannan ensimmäiset kaksi ehtoa eivät välttämättä (tai edes yleensä) täyty: retorisia keinoja ei politiikassa käytetä välttämättä sumuttamiseen tai älylliseen häiriköintiin, vaan myös omien kantojen, joita poliitikko pitää totena ja merkityksellisinä, esittämiseen mahdollisimman selkeästi.)

Sinänsä typerien mielipiteiden dissektio – hauskuutensa ohella – on helppoa ja sitä myöten paikka paikoin (erityisesti julkisesti harjoitettuna) noloa, mutta näiden ajattelijoiden julkisuus kielii siitä, että heidän argumenttiensa heppoutta ei ole kaikkialla ymmärretty. Pelkän huumoriarvon piikkiinkään ei ihan kaikkia esiintymisiä ainakaan voi laittaa – puhumattakaan sellaisista tapauksista, joihin tämänkertainenkin kuuluu, jotka ovat saaneet jopa palkintoja kirjoituksillaan. Täten suon itselleni oikeuden kritisoida tällaisia henkilöitä, ei vain siksi, että he ovat torveloita, vaan siksi, että he ovat julkisuudessaan vahingollisia. (Millä onkin merkitystä, kun about kaksi ihmistä lukee tämän tekstin.)

* * *

Ensimmäisenä sankarina on "moralistiksikin" tituleeraattu Antti Nylén, jonka juttuihin olen onnekseni törmännyt vasta muutaman kerran, vaikka hän kaikesta päätellen onkin vaikuttanut jo jonkin aikaan (mm. teoksellaan Vihan ja katkeruuden esseet).

Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui Helsingin Sanomien NYT-liitteen kautta (17/2008). Siellä Nylén, "virallinen vihainen mies", ilmoittaa "kaikille itsestään selväksi totuudeksi" sen, että eläinten syöminen "on kuin raiskaamista". Hurja heitto, ja mitkä ovatkaan perusteet – sikäli kuin väite itsestäänselvyydessään kaipaa perusteluja? "Molemmissa tapauksissa käydään väkivalloin käsiksi ruumiiseen ilman lupaa." Jaahas. Melkoisen loukkaavaa tekstiä kenellekään, joka on koskaan tullut raiskatuksi. Sentään lohdutusta saa Nylénin myönnytyksestä, että hän on mieluummin lihansyöjän kuin raiskaajan kaveri. Nylénille lienee yhdentekevää se, että samalla perusteella voidaan yhtä hyvin tukea mm. väitteitä "lihansyönti on kuin tappamista", "lihansyönti on kuin turpaan vetämistä" ja "lihansyönti on kuin tukistaisi lastaan". Ei kai raiskaus vain ole valittu minkään sokkiarvon vuoksi?

Tärkeä tieteellinen lähde ja auktoriteetti Nylénille on myös Walt Disneyn elokuvat: "Disney on oikeassa [...]. Leffat [vain Disneyn?] levittävät täysin oikeaa, täsmällistä eläinkuvaa, etenkin kun sitä vertaa eläinteollisuuden eläinkuvaan." Ei silti, myönnän auliisti, että on vaikea valita Disneyn ja eläinteollisuuden eläinkuvien totuudenmukaisuuden väliltä.

(Sivuhuomio: on kiinnostava ja suorastaan aivoja nyrjäyttävä retorinen keino sanoa "x on täysin oikea kuva" ja lisätä "etenkin suhteessa y:hyn".)

Uusimmassa Tulva-lehdessä (jota minulla ei valitettavasti ole nyt enää käsillä) Antti Nylénin "ajattelua" on kunnioitettu peräti sivun mittaisella kolumnilla. Siinä Nylén aloittaa samalla linjalla: "pidän itsestään selvänä sitä, ettei lihansyöjä voi olla feministi". Itsestään selvääpä hyvinkin. Kiinnostavaa kyllä, Nylén pitää ongelmallisena termiä "feminismi", jolle hän ei tiedä kunnon määritelmää – siitä huolimatta, että hänelle kuitenkin on itsestään selvää ainakin se, ettei sellainen feministi, mikä sitten onkaan, voi olla lihansyöjä. Eipä hän tietysti myöskään selitä mitä tämä hankala termi "voida" mahdollisesti tarkoittaisi: ainakin moni ihminen sanoo olevansa feministi, vaikka syökin lihaa, joten ei näiden yhdistäminen liene sinänsä mahdotonta. Alun lausahdus joutuu vielä kolumnissa hieman outoon valoon, kun lihansyöjä, joka ei itsestään selvästi voi olla feministi, sitten kuitenkin voi olla feministi, mutta "ruma" sellainen. Epäilemättä sisäisesti. Mitäpä siitä, että Nylénin näkökulmasta lihansyöjät ylipäänsä (ovat sitten feministejä tai eivät) ovat rumia. Eli mitäpä siitä, että kolumnin keskeisenä sisältönä toimiva "itsestään selvä" väite ei oikeastaan merkitse mitään, tai jos vaikka merkitseekin, ei sitten pidä paikkaansa, eikä loppujen lopuksi nyt ainakaan ole itsestään selvä.

Nylénin perustelut edelliselle ovat myös kiehtovia. Yksi perustelu on se, että lihansyönti johtaa säälittävään miehistelyyn – näkeehän sen mainoksista, joissa todelliseen miehisyyteen liittyy olennaisesti lihansyönti. Siis, antakaapa kun pysähdyn hetkeksi. "Jos olet [/haluat olla] miehistelijä, syöt lihaa" – tässä kai Nylénin mainoksista (jotka toki, kuten kaikki tiedämme, edustavat objektiivista totuutta) löytämä väite. Siitä hän päättelee melkoisen lahjakkasti, että "Jos syöt lihaa, olet miehistelijä" (ja siis ei-feministi, koska miehistelijä, mikä sellainen sitten onkaan, ei voi olla feministi, mikä sellainen sitten onkaan). Siis Nylénin logiikan mukaan "Jos sataa vettä, on pilvistä" johtaa pilvisen poutasään mahdottomuuteen: "Jos on pilvistä, sataa vettä". Yhtä hillitöntä logiikan riemuvoittoa edustaa myös Nylénin esittämä pohdinta, josko väite "lihansyöjä ei voi olla feministi" toimii "toisinkinpäin", eli suuntaan "feministin on oltava kasvissyöjä". Hyvä Nylén, tervetuloa logiikan ihmeelliseen maailmaan: sitähän lauseesi "lihansyöjä ei voi olla feministi" juuri tarkoittaa! No, myönnetään, voihan ihminen kieltäytyä syömästä kasvejakin ja yrittää elää vaikkapa sienillä – tätä Nylén epäilemättä haki takaa, onhan meidän se suopeudessamme myönnettävä.

Nylén on myös katolilainen, minkä johdosta häneltä onkin kysytty, josko katolilaisuus olisi jonkinmoisessa konfliktissa feminismin kanssa. Niin, tämä vaarahan tosiaan taitaa olla olemassa. Tätä kysymystä kohtaan kokemaansa ihmetystä ja ylenkatsetta Nylén ei erään haastattelun mukaan pysty edes ilmaisemaan. Toki hän toteaa, ettei tiedä, mitä feminismi tarkoittaa, ja että ei pysty erottamaan sitä yleisestä humanismista, jota ei ainakaan allekirjoita – mikä kiteytyy muuten kauniisti hänen lausahduksessaan: "Syytän kaikesta ihmistä yleensä." Samalla tietämättömyydellä Nylén sivumennen sanoen samaisessa haastattelussa toteaa Richard Dawkinsin kaltaisten ateistien olevan "onnettomia tosikkoja ja tylsimyksiä" – tutustumatta heidän ajatuksiinsa, sillä eiväthän hekään kuulemma tutustu parjaamaansa uskontoon (minkä Nylén tietää tutustumatta heidän ajatuksiinsa – mutta arvaahan sen!). Harmi Nylénille, sillä Dawkins on ennen kaikkea erittäin hauska ja huumorintajuinen mies. Sitä, miten onneton tosikkous ja tylsimyys mahdollisesti liittyvät oikeassa tai väärässä olemiseen, sitä en aivan heti hahmota – ei kai tämäkin ole jokin Nylénin "itsestäänselvyys"?

Nylénin tarkoitus on selvästi provosoida, ja provosointiin liittyy, kuten hän toteaa, "intellektuaalisia riskejä". Hän on kuitenkin ehkä ymmärtänyt jotakin perustavanlaatuisesti väärin, provosointiin kun ei liity välttämättä sen enempää mielivaltaisuus ja epäkoherenssi kuin tarve astua jokaiseen kuviteltavissa olevaan intellektuaaliseen miinaan. Lisäksi ainakin itselleni jää epäselväksi mihin hän provokaatiollaan tähtää. Siihenkö, että joku puhtaan vitutuksen vallassa kuristaa hänet hengiltä, vai siihen, että joku puhtaan vitutuksen vallassa kuristaa ylipäänsä kenet tahansa vegetaristin hengiltä? Valitettavasti Nylén on samalla malliesimerkki siitä, että mainetta ja kunniaa saa, kun valitsee jonkin riittävän provokatiivisen (lue: hullun) position ja puolustaa sitä järkkymättömällä välinpitämättömyydellä argumentaation toimivuutta, omien sanojen järjellisyyttä ja positionsa koherenssia kohtaan.