tag:blogger.com,1999:blog-29755371.post3799784143568282838..comments2021-09-11T03:33:09.279+03:00Comments on Blog an sich: Cogito, ergo doleoTKhttp://www.blogger.com/profile/04794826744176376538noreply@blogger.comBlogger2125tag:blogger.com,1999:blog-29755371.post-85045338660467285442008-09-23T21:00:00.000+03:002008-09-23T21:00:00.000+03:00Hei Solja! Kiitos kommentistasi. En jostain syystä...Hei Solja! Kiitos kommentistasi. En jostain syystä saanut ilmoitusta siitä, joten luin sen vasta nyt.<BR/><BR/>Minusta esille tuomasi näkemys uusien näkökulmien etsimisestä suruun on tärkeä. Lisäisin vain suhteessa tekstiini, että surun erilaisten varianttien, kuten katkeruuden, suhde on tässäkin selkeä: surussa käydään läpi menetystä, katkeruudessa siitä nimenomaan ikään kuin kieltäydytään. Katkera ei niinkään etsi uusia näkökulmia menetykseen, vaan pyrkii luomaan sen tilalle jotakin muuta, joka hautaa menetyksen paljauden ja kipeyden alleen. Esimerkiksi "tilien tasaaminen" koston muodossa ei ole tapa käsitellä menetystä, vaan luoda uutta menetystä (toisille) ikään kuin siinä toivossa, että alkuperäinen menetys jotenkin kaikkoaisi. Kun ihminen pystyy päästämään irti vihasta, katkeruudesta jne. ja kokemaan aitoa surua, alkaa parantuminen. Sureminen on vaikeaa.TKhttps://www.blogger.com/profile/04794826744176376538noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-29755371.post-60331480907481746182008-09-08T17:13:00.000+03:002008-09-08T17:13:00.000+03:00Hei Toni!Luin kauniin tekstisi surusta lauantaina ...Hei Toni!<BR/><BR/>Luin kauniin tekstisi surusta lauantaina 6.9.. Se jäi mietityttämään minua, halusin jotenkin vielä tarkastella ajattelun, välittämisen ja suremisen suhdetta, mutta mitään ei kuitenkaan artikuloitunut mielessäni. No, sitten sunnuntain Hesarissa oli Tina Lundánin haastattelu, jonka alussa oli sitaatti leskirouva Lundánilta: "Surutyön rituaaleihin kuuluu kulkea samoja reittejä, joita ennen kulki toisen kanssa, jotta muistot korvautuisivat uusilla". Sitten oivalsin, mitä mielessäni edellispäivänä hain. Sureminen ja humanististyylinen ajattelu rinnastuvat minusta siten, että ajattelu on uusien merkityksien löytämistä jo olemassa olevista asioista, uusien näkökulmien etsimistä, siinä missä surutyön tekeminen on kipeiden asioiden läpikäymistä, uusien näkökulmien löytämistä niihin. Luulen, että sillä tavalla kauniista ja arvokkaasta luopuminenkin koskee vähemmän, koska surutyön seurauksena sitä lopulta ikään kuin saa korvaukseksi uusia merkityksiä elämäänsä. Niinhän ajattelussakin uudesta merkityksestä tai näkökulmasta voi kasvaa uusi suunta, uusi polku.<BR/> Ja entä se välittäminen sitten? Minusta välittämiseksi voi hyvinkin sanoa sellaista ajattelua, joka reagoi todellisuuteen, kohtaa maailman ja etsii keinoja jäsentää sitä. Suremisen kohdalla taas ei tunnu olevan mitään kyseenalaista: sureminen ikään kuin ilman muuta on välittämistä, niin kuin toit sen hienosti esille kirjoituksessasi.<BR/><BR/>Solja K.Anonymousnoreply@blogger.com